Lasten oma talvirieha 26.3.2023 - terveisiä ja kuvia!
Kaislastenlahden rantaan kokoontui sunnuntaina 26.3.2023 aamupäivällä nelisenkymmentä innokasta hiihtäjää huolto- ja kannustusjoukkoineen, kun lasten oma talvirieha järjestettiin ensimmäistä kertaa kyläyhdistyksen ja kylän aktiivisten asukkaiden toimesta.
Sää oli mitä parhain ja Putkon saaren ympäri tampatut ladut loistokunnossa. Grillikodassa paistuivat makkarat ja tarjolla oli myös muita talkoovoimin valmistettuja herkkuja.
Päivän ohjelmassa oli lasten leikkimielinen hiihtokisa, pulkkamäki ja paikalla oli myös tapahtumaan pillimehuja sponsoroineen Refresco Finland Oy:n Snadi-hahmo tervehtimässä osallistujia.
Hiihtokisassa sarjoja oli kuusi (kolme sarjaa alle kouluikäisille ja kolme sarjaa alakouluikäisille). Kaikki osallistujat saivat mitalit kaulaansa kisan päätteeksi.
Pienimmät hiihtivät 60 metrin matkan ja isoimmat kiersivät Putkon saaren 1-3 kertaa sarjasta riippuen.
Kisassa nähtiin upeita suorituksia, tiukkoja ohituksia ja ennen kaikkea paljon iloisia hymyjä ja kannustusta.
Kiitos kaikille osallistujille sekä vapaaehtoisille järjestäjille onnistuneesta tapahtumasta!