Postinumeroalueen nimiosan kuuleminen
Posti on tehnyt postinumeroalueen rajoihin muutoksia ja 70800 KUOPIO postinumeroalueelta on siirretty osa jakelupisteistä alueelle 71520 KAISLASTENLAHTI.
Muutoksen jälkeen posti on saanut muutamia palautteita, joissa on pyydetty postinumeron nimiosan Kaislastenlahti muuttamista nimeksi Kuopio. Posti katsoo nimen muuttamisen perustelluksi ja on tiedustellut kaupungin kantaa asiassa.
Kunta vastaa alueensa nimistöasioista ja tiedustelee alueen asukkaiden mielipiteitä postinumeroalueen nimiosasta. Vaihtoehdot ovat Kaislastenlahti tai Kuopio. Yhdellä postinumeroalueella voi olla vain yksi nimi. Myöhemmin asia valmistellaan Kuopion kaupunkirakennelautakunnan päätettäväksi.
Postin perusteena muutokselle on, että postinumeroalueen 71520 enemmistö (75 % jakelupisteistä) on muutoksen jälkeen peräisin nyt Kuopion nimellä olevalta alueelta (Postin jakelupisteistä). Suuntauksena on jo pitkään ollut, että suuremman alueen nimeä käytetään postinumeroalueen nimiosana pienempien alueiden nimien sijaan.
Mielipiteet on toimitettava kirjallisena viimeistään 28.2.2025 sähköpostiin; osoiteasiat(at)kuopio.fi tai kaupunkiympäristön palvelualueen asiakaspalveluun Suokatu 42 tai postiosoitteella;
Kaupunkiympäristön palvelualue,
kiinteistönmuodostus- ja paikkatietopalvelut,
PL 1097,
70111 Kuopio.
Julkinen kuulutus on nähtävillä kaupungin verkkosivuilla 27.1.-28.2.2025.
Lisätietoja asiasta voi kysyä ensisijaisesti sähköpostilla; osoiteasiat@kuopio.fi tai soittamalla 3.-7.2.2025 klo 9-12. numeroon 044 718 5548 tai 044 718 5515.
